15.8.2017

KLQ KÄYNNISTÄÄ OJAZZIN SYKSYN 20.9!

Vuonna 2015 perustettu Kalevi Louhivuori Quintet käynnistää keskiviikkona 20.9 Jazzliiton kiertueellaan Olavin Jazzin syksyn! KLQ esittää Louhivuoren
omia sävellyksiä. Kansainvälisestikin palkitun trumpetistin
säveltämissä teoksissa kuullaan kaikuja muun muassa Horace Silverin,
Duke Ellingtonin ja Miles Davisin tuotannosta. Yhtyeen muut jäsenet,
pianisti Mikael Myrskog, saksofonisti Ville Vannemaa, rumpali Jaska Lukkarinen
sekä basisti Eero Seppä rakentavat omilla äänillään
Louhivuoren sävellyksistä voimakkaita tulkintoja. Italialainen
levymerkki Cam Jazz julkaisi yhtyeen debyyttialbumin Almost American
Standards keväällä 2016. Albumi sisältää nimensä mukaisesti
tutunoloisia kappaleita, jotka ovat kuitenkin syntyneet yhtyeenjohtajan
kynästä.

Jyväskyläläislähtöinen Kalevi Louhivuori (s. 1984) on tunnettu
kypsästä ja tunnistettavasta saundistaan, ja mies onkin vuosien
varrella vaikuttanut monipuolisesti eri genreissä ja yhtyeissä sekä
yhtyeenjohtajana, säveltäjänä kuin soittajana. Rumpali Jaska
Lukkarinen (s. 1982) on sukupolvensa yksi tunnetuimmista jazzrumpaleista
ja kiinteä osa mm. Dalindèo-yhtyettä sekä Ricky-Tick Big Bandia.
Saksofonisti Ville Vannemaa (s. 1983) liikkuu ketterästi eri
musiikkityylien välillä vaikuttaen samalla kiinteästi useassa
eturivin jazzyhtyeessä, kuten rumpali Teppo Mäkysen liidaamassa
Teddy's West Coastersissa. Oulusta kotoisin oleva pianisti Mikael
Myrskog (s. 1988) valittiin Pori Jazzin vuoden 2016 nousevaksi kyvyksi
ja rohkeasti svengaavan basisti Eero Sepän (s. 1990) kanssa nämä
kaksi muodostavat voimakkaan rytmikaksikon, joka on Kalevi Louhivuori
Quintetin lisäksi tuttu monista muistakin jazzyhtyeistä, kuten Sami
Saaren Jazzpojista sekä urkujazztrio Buba Wii Aasta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti