30.8.2013

Jukka Eskola Orquesta Bossa 12.9 klo 20!

Tervetuloa Wanhalle Kasinolle juhlistamaan Olavin Jazzin syyskauden avausta torstaina 12.9 klo 20! Syysjazzit avaa tällä kertaa huikea trumpetisti Jukka Eskola orkestereineen! 

Ensimmäisen albuminsa toukokuussa Japanissa ja syyskuussa Euroopassa julkaiseva Jukka Eskola Orquesta Bossa koostuu nimekkäästä jazzkvintetistä ja sitä soinnillisesti tukevasta jousikvartetista, jonka roolissa kuullaan maineikasta Proton String Quartetia. Eskolan kokoonpano esittää uusia omia sävellyksiään, joita mukana tekemässä on ollut trumpetistin ohella maamme ykkösrumpalina tunnettu Teppo Mäkynen. Orquesta Bossan sointi kunnioittaa bossa nova -perinnettä, mutta sen sävellykset vievät musiikkia vahvasti omaan suuntaansa.

Jukka Eskola (s 1978) on aiemmin tullut tutuksi jazzyleisölle mm. Jukka Eskola Quintetin johtajana sekä The Five Corners Quintetin ja Jimi Tenorin yhtyeen jäsenenä. Eskolaa voidaan pitää yhtenä sukupolvensa lahjakkaimmista ja arvostetuimmista suomalaismuusikoista. Eskolan soololevyt Jukka Eskola (2005), Japanissa julkaistu Hub Up (2006)
ja Walkover (2009) ovat nostaneet miehen kotimaisen jazzin eturiviin karismaattisena artistina ja viime vuosina hän on ilahduttanut laatujazzin ystäviä kehuttujen ja rajoja rikkovien projektiensa merkeissä. Yhdessä säveltäjä Jussi Lampelan kanssa syntyi vuoden 2010 albumi Lampela X Eskola ja nyt vuorossa on trumpetistin pelinavaus bossa novan saralla. 

Keikkalavalla Jukka Eskola Orquesta Bossa on hienostunut ja ilmavasti svengaava yhdistelmä kotimaista jazzosaamista ja aikakaudet sekä genrerajat ylittävää näkemyksellisyyttä.

KOKOONPANO
Jukka Eskola, trumpetti
Petri Puolitaival, saksofoni ja huilu
Teppo Mäkynen, rummut
Ville Herrala, basso
Peter Engberg, kitara
Ilkka Lehtonen, viulu
Teppo Ali-Mattila, viulu
Maarit, Holkko, alttoviulu
Veli-Matti Iljin, sello

KONSERTTI
Torstaina 12.9 klo 20 @ Wanha Kasino

LIPUT
15/10 € (ovelta)






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti